Paimion Hepo-Jaakob

Jakob Tuomaanpoika Florinus 1628-1659

Oli ollut ennen kappalaisena Paimiossa. Hän aloitti täällä (Paimio) Florinus-sukuisten pappien sarjan. Hänen isänsä oli linnankirjuri Tuomas Eskelinpoika Turusta, mainittu siellä 1602-1603.

Jakob Florinus osti v. 1628 Hanhijoen Lauri Simonpojalta puolen manttaalin talon samasta kylästä. Ostohinta oli 62 taalaria. Muutamaa vuotta myöhemmin, 1636 myyjän sisar Vappu Simontytär ja tämän poika Simo Knuutinpoika moittivat kauppaa oikeudessa. Kihlakunnanoikeus katsoi moittimisen myöhäiseksi, sillä kauppa oli jo vahvistettu. Asia meni kuitenkin laamanninoikeuteen, ja sieltä tuli toisenlainen päätös, sillä syyskäräjillä 1636 asetettiin laamanninoikeuden määräyksestä katselmusmiehet tarkastamaan ja tekemään selkoa, mitä parannuksia kirkkoherra oli saanut aikaan Hanhijoen talossa, sekä niitä kahta niittyä, jotka hän oli ulkopuolisilta lunastanut takaisin talon tiluksiin. Vuodesta 1637 talo oli Simo Knuutinpojan omistuksessa.

Vuonna 1636 kirkkoherra otti autiosta viljelykseen Hahkapyölin kruununtalon. Se oli ollut autiona 24 vuotta, eikä rakennuksia enää ollut jäljellä. Vuonna 1644 hän ilmoitti haluavansa jättää talon autioksi, koska sen viljeleminen ei kannattanut kehnojen maiden takia, varsinkaan sen jälkeen , kun Piikkiön Aron asukkaat olivat hovioikeudessa voittaneet itselleen yhden siihen kuuluvan niityn. Kirkkoherra sai kihlakunnanoikeudelta todistuksen tilan heikosta kunnosta, mutta näyttää kuitenkin viljelleen sitä vuoteen 1654, jolloin hän luovutti sen Korkeakylän säteritilan omistajille, luutnantti Niilo Filipinpojalle.

Jakob Florinuksen seuraaja mainitsi kerran hänestä, että vanhuuttaan ja Jumalan asettamana rangaistuksena saamansa pahan näkövian takia hän ei pystynyt pitämään tarkkaa huolta pappilan tiluksista, vaan osa näistä joutui vieraisiin käsiin.

Pitäjäläiset kuuluivat 1640-luvulla käyttäneen kirkkoherrastaan liikanimeä Hepo-Jaakko, koska tämä oli kerran rukouspäivänä myynyt tamman. Liikanimen ja sen aiheuttaneen tapauksen mainitseminen kuohutti kovin kirkkoherraa ja hänen rouvaansa.

Rouva oli Marketta Erkintytär. Heidän lapsistaan on mainittu seuraavat: Liisa Jaakopintytär on mainittu vuoden 1640 henkikirjassa ja meni ehkä naimisiin herra Nikoliuksen kanssa, joka mainittu Jaakob Florinuksen vävynä. Hebla Jaakobintytär on mainittu vuonna 1650 henkirjassa ja asui vanhenpiensa luona isänsä kuolemaan saakka. Bartholdus Jaakobinpoika tuli kappalaiseksi Paimioon v. 1659, Gabriel Jaakobinpoika kuoli sotilaspappina n. 1658.

Jakob Florinuksella oli 1630-luvulla yksityinen apulainen, herra Matias Johanneksenpoika. Virkatehtävien ohella hänelle kuului kirkkoherran lasten opettaminen. Pitäjällä alkoi kuulua huhuja, että jos hän opetti lapsia, opetti hän rouvaakin. Huhupuheiden lisäksi alkoi kiertää varsin suorapuheisia pilkkalauluja, joiden sepittäjäksi osoittautui kolmikko Heikki Sipinpoika Silkki, Matti Sipinpoika Silkki ja Toikkalan Kristo Simonpoika. Vuoden 1634 kesäkäräjillä runoniekat olivat vastaamassa kirkkoherran haasteeseen. Koska kyseinen oikeudenkäynti valottaa sekä tuonhetkistä ihmissuhteiden verkkoa, että aikakauden oikeudenkäyttöä, seuraamme sitä yksityiskohtaisesti.

Aluksi kihlakunnanoikeus tiedusteli runoniekoilta, miksi he olivat sepittäneet tuollaisia häväistysrunoja ja siten saattaneet kirkkoherranrouvan ja apupapin erittäin pahaan maineeseen. Vastaajat eivät voineet kieltää olevansa kyseisten runojen tekijöitä, mutta he sanoivat niiden pelkästään kertovan tosiasioita. Kysyttäessä, mistä he olivat saaneet tietää tällaisia seikkoja, he vastasivat pappilan rengin Heikki Eskonpojan kertoneen.

Nyt kutsuttiin oikeuden eteen Mainittu Heikki Eskonpoika, syntyisin Sääksmäen pitäjän Huittulan kylästä, ja häneltä kysyttiin, milloin hän oli nähnyt heidät yhdessä. Heikki kertoi että juhannuksen jälkeisen marianpäivän jälkeisenä päivänä. – se oli kolmas heinäkuuta 1632-  jolloin heinänteko oli aloitettu, hän oli illalla tullut renkien kanssa Halavaisten ja Piispankankareen niityiltä. Aterian jälkeen olivat toiset rengit menneet maitokammioon juodakseen heraa, ja hän meni perästä, jolloin toiset tulivat häntä vastaan. Hän oli yrittänyt avata maitokammion ovea, mutta ei ollut päässyt sisään. Silloin hän huomasi emännän tulevan ylös kuistinportaita ja piiloitui nurkkaan. Maitokammiosta tulivat ulos maitokarjakko ja avainpiika Aune, ja huomatessaan heidät emäntä kääntyi poispäin. Heidän mentyään emäntä alkoi taas tulla kohti, ja Heikki Eskonpoika piiloitui kellaritupaan sängyn alle ovensuuhun.

Emäntä tuli myös kellaritupaan. Hänellä oli vain paita päällä ja tohvelit jalassa. Hän levitti päätyseinällä olevaan sänkyyn lakanat ja asettui siihen. Vähänajan kuluttua saapui herra Matias, housut ja paita yllä ja kannun tuoppi kädessä. Hän pani tuopin ikkunalle ja meni emännän viereen sänkyyn.

Heikiltä kysyttiin, näkikö tai kuuliko hän mitään. Heikki vastasi, ettei hän voinut nähdä, sillä hän oli sängyn alla ja molempien sänkyjen edessä oli uutimet, mutta hän kuuli sängyn natisevan ja emännän sanovan ”Pahoin Jodumme Ulos Jos tämä Ilmei tule” . Kysyttäessä, kumpi ensin nousi sängystä, Heikki vastasi, että emäntä nousi ensin ja poistui, sitten herra Matias jonkin ajan kuluttua. Heikki poistui viimeisenä. Kysyttäessä, minne hän sitten meni, Heikki kertoi menneensä makuulle toisten renkien luo. Kysyttäessä, kertoiko hän näkemästään toisille rengeille, hän vastasi seuraavana aamuna kertoneensa tallitoverilleen Jaakko Heikinpojalle, joka nyt asuu Siililässä, kaiken mitä oli tapahtunut.

Jaakko Heikinpoika kutsuttiin oikeuden eteen, vannoi valan ja kertoi, että tämä Heikki Eskonpoika  oli kertonut hänelle kaiken silloin kuten nyt oikeudelle. Hän, Jaakko ei ollut koskaan puhunut asiasta muille ihmisille.

Oikeuden eteen kutsuttiin nyt apulainen, herra Matias, häntä kehoitettiin ajattelemaan sielunsa autuutta ja vastaamaan, saattoiko hän hyvällä omallatunnolla kieltää, mitä renki tässä kertoi. Herra Matias vastasi, ettei tämä Heikki Eskonpoika voi todistaa hänestä mitään sellaista; hän ei ole sellaista tehnyt, ei ajatuksissa eikä teoissaan, saati sitten tullut tupaan.

Sekä herra Matias että kirkkoherranrouva halusivat ajaa Heikin pois, mutta oikeus jatkoi vielä hänen kuulemistaan. Kysyttiin, oliko hän kuullut muilta herra Matiaan ja Marketta-rouvan kanssakäymisestä ja oliko hän kertonut muille tallitovereilleen näkemästään. Heikki vastasi, ettei hän ollut huomannut mitään muuta tätä ennen eikä tämän jälkeen, eikä hän ollut kertonut näkemästään muille kuin tälle yhdelle henkilölle. Mitään puheita hän ei ollut kuullut ennen viime pääsiäistä, jolloin Matti Silkki saattoi asian kirkkoherran tietoon.

Heikin vaimo, Maisa Jaakontytär, astui oikeuden eteen ja kertoi, että heti viime pääsiäisen jälkeen kirkkoherranrouva lähetti hänelle sanan Moisioon ja kutsui hänet pappilaan.  Hänen tultua sinne kirkkoherra vei hänet kamariin, ajoi lapset pois sieltä, ja he jäivät sinne kolmisin, kirkkoherra, hänen rouvansa ja Maisa. Kirkkoherra kysyi, että miksi Heikki ei tule sopimaan emännän kanssa. Maisa vastasi, että mitä sopimista heillä olisi, hän ei tiedä mitään pahaa hänestä. Kirkkoherra sanoi, ettei se ole totta. Rouva sanoi Maisalle, että mitä se tekee, vaikka hän oli herra Matiaan kanssa sängyssä ja ”kihnasi” siellä, ei hän silti siellä mitään tehnyt.

Marketta-rouva kiisti näin sanoneensa.

Heikiltä kysyttiin vielä, oliko hänellä vielä jotain kerrottavaa tai todistettavaa. Hän vastasi, että kysykää herra Matiaan omalta rouvalta,  hän tämän ensiksi levitti maailmalle. Apulaisenrouva kielsi kaiken. Hän sanoi, ettei hän koskaan ymmärtänyt miehestään muuta, kuin mikä on hyvää ja kunniallista.

Nyt Kristo Simonpoika vetosi kappalaiseen Matias Eerikinpoikaan, joka oli kirkkoherran sisarenpoika. Tälle oli apulaisenrouva tunnustanut, että hänen miehellään oli suhde kirkkoherranrouvan kanssa. Kappalainen astui oikeuden eteen, vannoi valan ja kertoi, että siihen aikaan , kun eversti Anton Jörgenreichia odotettiin pappilaan, oli apulaisenrouva siellä auttamassa aterian valmistamisessa ja oli tällöin sanonut kappalaiselle, että rakas herra Matias, olkaa hyvä ja kertokaa kirkkoherralle, että sellainen puhe kulkee hänen rouvastaan ja minun miehestäni.

Nyt kysyttiin apulaisenrouvalta, mistä hän oli kuullut tuollaisia puheita. Hän vastasi, että kolmantena sunnuntaina juhannuksen jälkeen, tultuani ensi kertaa Turusta tänne Paimioon,  kertoi Kristo Simonpojan vaimo kirkonpenkissä minulle, että minun miehelläni on sellainen suhde kirkkoherranrouvaan.

Kristo Simonpojan vaimo puolestaan sanoi, että apulaisenrouva oli itse kertonut siitä hänelle ja kyyneleet silmissä näyttänyt kirkkoherranrouvan sormusta, jonka oli löytänyt mieheltään. Ehtoollisen asetussanoja luettaessa apulaisenrouva oli rukoillut näin sanoen ”Jeesus Kristus, saata heidän tekonsa päivänvaloon, jotta pyöveli saisi työtä”. Tämän apulaisenrouva kielsi sanoen, ettei hän ollut rukoillut siinä tarkoituksessa. Mitä sormukseen tulee, kirkkoherra oli lähettänyt sen Turkuun kiven tarkastamista varten ja herra Matias oli pannut sen ikkunalle ja hän oli pannut sen sormeensa kirkkoon. Kristo Simonpojan vaimo oli sanonut hänelle, että jos sinulla on epäluuloja miestäsi kohtaan, säilytä tämä sormus todistuskappaleena.

Matti Silkki pyysi kuultavaksi lukkari Tuomo Pertunpoikaa, joka olisi sanonut, että Marketta-rouvalla on huoran käynti ja huoran eleet. Lukkari kiisti näin sanoneensa, mutta hän kertoi, että kerran hänen käydessä pappilassa apulaisenrouva oli huutanut hänen peräänsä ja sanonut: ”Minusta on tullut pappilan liika piika. Oi mitä peliä pitävätkään herra Matias ja kirkkoherranrouva”. Tähän lukkari sanoi vastanneensa, ettei pidä puhua tuollaisia, vaan pitää olla siveät puheet

Nyt oikeus kuulusteli kaikkia pappilan palkollisia sekä yksitellen että yhdessä ja tiedusteli, olivatko he havainneet mitään emäntänsä ja apulaispapin välillä. He sanoivat, etteivät he olleet havainneet mitään muuta, kuin mitä Heikki Eskonpoika oli kertonut viime pääsiäisen jälkeen, jolloin hänet häädettiin pappilasta. Kukaan heistä ei kuitenkaan ollut halukas menemään valalle emäntänsä ja herra Matiaan viattomuuden puolesta. Avainpiika Aune Nikuntytär myönsi Heikki-rengin olleen maitokammion ovella sinä iltana, kun tämä oikeudelle kertoi. Kuitenkaan hän ei ollut päästänyt ketään rengeistä maitokamariin tai antanut kenellekkään heraa tai maitoa. Maitokarjakko Vappu ei ollut saapuvilla, joten hänet päätettiin haastaa seuraaville käräjille.

Kristo Simonpoika vetosi herra Matiaan entiseen renkiin Filppuun, joka oli lähtenyt laivamieheksi. Tämä renki oli kerran tullut Kajanojalle ja kertonut siellä Kristo Simonpojalle, että kerran, kun hän oli viemässä isännälleen juotavaa, oli isäntä kadonnut, ja etsiskelyn jälkeen hän oli löytänyt isäntänsä kellarituvan penkiltä täydestä teosta Marketta rouvan kanssa. 

 

Tähän sanoi apulaisenrouva, että Filppu keroi hänelle hänen miehensä ja kirkkoherranrouvan seisoneen kellarituvassa, eikä sanonut heidän välillä muuta olleen. Tähän vastasi Kristo Simonpoika, että sen jälkeen, kun kuulin Teiltä, mitä Filppu oli Teille sanonut, kutsuin pojan uudelleen luokseni ja vannotin häntä ja poika tunnusti nähneensä heidät penkillä täydessä teossa.

Kirkkoherraa edusti näillä käräjillä Sauvon Smörvikin herra, Hartvig Wölich. Tämä kuulusteli nyt Kristo Simonpoikaa ja kysyi, että onko Kristo Simonpoika julkisesti kehuskellut ja sepittämissään pilkkarunoissa maininnut olleensa itse suhteessa kirkkoherranrouvaan. Matti Silkki oli levitellyt tällaisiakin runoja, joista yksi kuului

Tämän Rijmin on kirjoittanut Joca on ennen Persen kåperoinut, Edhes seisowainen Rijmi on dichtat sildä quin wimein on pappilas skriftat weistä siellä silloin brukattiin falskil sydämell händ juotettiin.

Kristo Simonpoika sanoi tämän jutun jo tulleen sovituksi kirkkoherran kanssa. Hän tunnusti kyllä kerran juotuaan pappilassa olutta ja juovuttuaan maanneensa sängyssä isäntäväen kanssa. Kirkkoherra oli ensin paneutunut makuulle ulkolaidan viereen, sitten Kristo Simonpoika seinän viereen ja lopuksi Marketta-rouva heidän keskelleen. Tällöin Kristo oli käsitellyt ja pyöritellyt rouvan salaisuutta, mutta ei ollut voinut tehdä muuta.

Hartvig Wölich tiedusteli edelleen, mitä tarkoitti runossa mainittu nimitys ”Knypel Maisa”. Kristo Simonpoika sanoi kuulleensa nimityksen kirkkoherra Matias-vainajalta, joka oli käyttänyt sitä Marketta-rouvasta, koska tämä vääntelehti kävellessään.

Koska vastaajat, Heikki ja Matti Silkki sekä Kristo Simonpoika lupasivat hankkia Filppu-rengin kuultavaksi, siirrettiin asia seuraaville käräjille.

Syyskäräjillä, lokakuun 7 päivänä luettiin amiraliteettikollegion lähettämä kirjelmä, jossa ilmoitettiin, että turkulaista laivamiestä Filppu Nikunpoikaa oli kuulusteltu sotaoikeudessa, ja hän oli kertonut, että palvellessaan Paimiossa apulaista, herra Matiasta, hän oli kerran kohdannut kirkkoherranrouvan avain kädessä, kun tämä oli tullut porvarituvasta, ja vähän ajan kuluttua oli herra Matias tullut samasta tuvasta. Enenpää hän ei ollut voinut kertoa, kuin että molemmat olivat olleet porvarituvassa ja heillä oli ollut avain mukanaan.

Kysyttiin Kristo Simonpojalta, että keneltä hän ensiksi sai tietää kirkkoherranrouvan ja herra Matiaan kanssakäymisestä. Kristo vastasi, että viime pääsiäisenä, kun Heikki-renkiä oli piesty pappilassa ja tämä oli ajettu sieltä pois, hän kirkosta tullessa kysyi Heikiltä, mitä tämä itki, ja silloin Heikki kertoi hänelle kaiken.

Matti Silkki sanoi tällaisia puheita olleen liikkeellä jo aiemmin. Hän vetosi Kruusilan Fredrik Heikinpoikaan, ja Fredrik kertoi, että kaksi vuotta sitten oli Spurilan Kristen Klaunpoika-vainaja tullut hänen luokseen ja muun ohella sanonut, että on noussut kummia puheita kirkkoherranrouvasta ja apulaispapista. Krister Klaunpoika oli pyytänyt Fredrikkiä varoittamaan kirkkoherraa tuosta papista ja kehoittanut kirkkoherraa erottamaan  hänet. Fredrik oli toimittanut terveiset perille, mutta kirkkoherra ei ollut ryhtynyt mihinkään.

Nyt kutsuttiin apulaisenrouva oikeuden eteen suljettujen ovien taakse ja häneltä kysyttiin, että koska on olemassa sekä hänen omia puheitaan että muita siihen viittaavia seikkoja, ettei hänen miehensä ole vapaa kirkkoherranrouvasta, voiko hän hyvällä omallatunnolla sanoa, ettei ole kuullut mitään heidän kanssakäymisestään tai yhtymisestään. Apulaisenrouva sanoi voivansa niin tehdä.  ”Vain sen olen sanonut, mitä Kristo Simonpojan vaimo mainitsi. Muuten en ole ymmärtänyt miehestäni muuta kuin hyvää ja kunniallista”.

Kirkkoherrakin kutsuttiin oikeuden eteen, ja häneltä kysyttiin, voiko hän hyvällä omallatunnolla vapauttaa rouvansa näistä syytteistä. Hän sanoi voivansa sen tehdä, sillä hän oli elänyt vaimonsa kanssa 16 vuotta ja kuusi vuotta tämä oli hänen kihlattu morsiammensa, eikä hän ollut koskaan havainnut mitään uskottomuutta.

Kuultiin entistä pappilan maitokarjakkoa Vappu Matintytärtä, joka nyt palveli Spurilassa. Kysyttiin, oliko hän silloin maitokammiossa, kun rengit tulivat pyytämään heraa juotavakseen. Hän myönsi ja sanoi, että rengit Jaakko ja Martti olivat sisällä maitokammiossa ja joivat heraa ja lähtivät sitten ulos lyöden mennessään oven lukkoon. Tämän rengitkin tunnustivat ja sanoivat kolmannen rengin, Heikin, tulleen pihalla heitä vastaan ja menneen maitokammiolle päin. Vappu kertoi kuulleensa jonkin ajan kuluttua jonkun tempovan ovea, mutta tämä ei päässyt sisälle. Vapulta kysyttiin vielä, muistiko hän nähneensä emännän tulevan maitokammiolle tai heitä vastaan pihalla, kun he avainpiian kanssa poistuivat maitokammiosta. Vappu ei muistanut nähneensä. Hänkään ei havainnut emäntänsä ja herra Matiaan välillä muuta, kuin mikä oli kunniallista, mutta hänkään ei halunnut mennä valalle heidän puolestaan.

Kirkkoherran asiamies, Harvig Wölich, astui nyt oikeuden eteen ja väitti voivansa todistaa, että renki Heikki Eskonpoika on varas. Hän vetosi Nousiaisten lukkariin Antti Uotinpoikaan, joka väitti, että palvellessaan Nousiaisten pappilassa Heikki Eskonpoika oli varastanut vartaallisen leipiä ja vienyt ne vaimolleen Santamalan kylään, josta niitä oli löydetty joitakin kappaleita. Tämän Heikki kiisti ja sanoi vaimonsa saaneen joitakin leipiä kehruupalkaksi kirkkoherranrouvalta. Edelleen lukkari väitti, että hänen käydessä kerran Paimion pappilassa Marketta-rouva pyysi häntä suolaamaan lihaa. Heikki-renki oli hänen kanssaan suolaamassa, ja tällöin Heikki otti kaksi kimpaletta suolalihaa ja kimpaleen tuoretta lihaa ja piilotti ne itselleen. Lukkari väitti vielä, että palvellessaan Nousiaisten Ojaksessa Heikki oli ottanut riihestä jyviä, pannut niitä pussiin ja piilottanut pussin. Tämän kaiken Heikki kiisti. Myös kirkkoherra sanoi Heikin ottaneen häneltä viljaa ja muuta, mutta ei voinut esittää mitään todisteita.

 

Oikeus puhutteli nyt vakavasti Heikki Eskonpoikaa ja kehoitti häntä totuudenmukaisesti tunnustamaan, näkikö hän herra Matiaan ja Marketta-rouvan sängyssä. Muuten hänet vietäisiin Turkuun, ja siellä hänet pakotettaisiin kovimmilla keinoilla tunnustamaan totuus. Heikki vastasi, että vaikka hänet vietäisiin pyövelin eteen, niin totta on, mitä hän on kertonut.

Suljettujen ovien takana kysyttiin lautamiehiltä, olivatko he kuulleet puheita herra Matiaan ja kirkkoherranrouvan suhteesta. He vastasivat kaikki myöntävästi.  Ison-Preitilän Erkki Martinpoika tiesi kertoa, että Vähä-Heikoisten Sakarin viettäessä poikansa häitä olivat herra Matias ja Marketta-rouva maanantaipäivänä hävinneet hääväen joukosta ja heitä kysyttäessä Heikki Silkki oli vastannut, että he olivat vähässätuvassa ja avain oli heillä mukanaan sisällä.

Nyt asia jätettiin lautamiesten päätettäväksi. He harkitsivat asiaa ja totesivat , etteivät he monien esiin tulleiden seikkojen vuoksi voi vapauttaa herra Matiasta ja kirkkoherranrouvaa niistä puheista, joita heistä pilkkarunoissa esitetty, vaan näiden tulee itse puhdistaa itsensä: seuraaville käräjille tuokoon herra Matias kuusi kunniallista pappia ja kuusi kunniallista talonpoikaa, jotka menevät valalle hänen syyttömyytensä puolesta ja kirkkoherranrouva tuokoon 12 naista, jotka menevät valalle hänen syyttömyytensä puolesta. Kristo Simonpoika tuokoon 12 kunniallista talonpoikaa, jotka menevät valalle siitä, ettei ole tehnyt enenpää, kuin mitä hän oikeudelle tunnusti tehneensä.

Kirkkoherran edustaja, Hartvig Wölich esitti tyytymättömyytensä päätökseen ja vetosi hovioikeuteen.  Mutta hovioikeus yhtyi aikanaan kihlakunnanoikeuden päätökseen: asianomaisten on puhdistauduttava mainitulla tavalla.

Talvikäräjillä 19.2.1635 asia oli jälleen esillä. Kristo Simonpoika oli saanut kokoon valamiehet, jotka vapauttivat hänet. Toisilla oli tässä ilmeisiä vaikeuksia. Hartvig Völich esitti hovioikeuden kirjelmän, jonka mukaan kirkkoherranrouvalle oli myönnetty lykkäystä seuraaviin kevätkäräjiin, jolloin lainlukija Anders Sigfridinpoika ottaisi valan vastaan. Apulainen, herra Matias yritti tuoda kuusi talonpoikaa ja kuusi naista, jotka menisivät valalle hänen puolestaan. Mutta oikeus ei hyväksynyt naisia; hänen on tuotava kuusi pappia, kuten on päätetty. Tällöin herra Matias anoi lykkäystä seuraaviin kevätkäräjiin, koska asia oli yhteinen hänelle ja kirkkoherranrouvalle. Lykkäys myönnettiin.

Puhdistusvala lienee sitten keväällä vannottu. Paimiossa pidettiin silloin vain ylimääräiset käräjät ja lakimääräiset vasta kesällä. Niiden kummankaan pöytäkirjoissa ei siitä ole mitään mainintoja, joten lainlukija lienee yksityisesti ottanut valan vastaan. Apulainen, herra Matias Johanneksenpoika lienee poistunut Paimiosta, sillä hänestä ei tämän jälkeen ole mainintoja.

Asianomaisten puhdistauduttua syytöksistä joutuivat runoniekat tuomiolle. Syyskäräjillä 1635 todettiin, että hovioikeus oli tuominnut Kristo Simonpojalle sakkoja ja korvauksia 153 taalaria 11 äyriä sekä Matti ja Heikki Silkille yhteisesti 306 taalaria 22 äyriä. Koko lautakunta määrättiin mittaamaan niitä ulos. Tämä ei ollut helppoa. Heikki Silkki oli karannut Saksaan saatuaan kuolemantuomion huoruudesta, ja hänen talonsa, Munkkila autioitui. Matti Silkin osuus määrättiin vielä v. 1644 mitattavaksi ulos hänen pojaltaan, Silkkilän Heikki Matinpojalta. Kristo Simonpoikakaan ei saanut rahoja kokoon, vaan hän joutui velkavankeuteen Turun linnaan, kunnes muuan kauppias antoi hänelle lainaa ja hän pääsi vapaaksi.

Jaakob Florinus vaikutti Paimiossa vielä 14 vuotta, ja Kristo Simonpoika oli jatkuvasti hänen perhetuttavansa, jonka kanssa tosin silloin tällöin käräjöitiin. Vuoden 1656 käräjillä he sopivat kaikki erimielisyydet ja riitaisuudet, jotka heidän välillään olivat pitkän aikaa vallinneet ja jotka koskivat velkoja ja sopimuksia.

Lähteet:
 Paimion historia 1973 sivut: 299-305 
Kansallisbibliografia:     http://www.kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/?eid=664

Paimion talojen ja kylien vaiheita 1540-1713

Aakoinen

Tämän yksinäistalon tankoluku oli 12. Kylvömääräksi mainittiin v. 1552 viisi puntaa ja niittyjen tuotoksi 50 talvikuormaa. Vuonna 1589 ilmoitettiin kylvömääräksi 3 puntaa ja niittyjen tuotoksi 25 kuormaa.
Kuningas Kustaa Vaasa oli ottanut tämän Naantalin luostarille kuuluneen talon yksityistilojensa joukkoon. Vuonna 1567 Eerik XIV antoi sen läänityksenä Sauvon Lautkankareen herralle, Maunu Henrikinpojalle. Samaan läänitykseen kuului myös Meltola, ja tästä lähtien Aakoinen kuului Meltolan alaisuuteen. Peruutettiin kruunulle v. 1696 ja oli siitä lähtien rumpali Johan Ekebomin virkatalona vuoteen 1713.
Pitkäaikaisia viljelijöitä olivat Grel Tuomonpoika 1567-1584, Mickel Greunpoika 1584-1605, Matti Paavonpoika 1606-1628, Kalus Bertilsson 1629-1650, Jakob Klausson 1651-1686 ja Jaakko Jaakonpoika vuodesta 1687 isoon vihaan.

Askala

Vuonna 1540 oli kylässä 3 verotaloa ja kaksi tuomiokirkon lampuoitilaa. Tankoluku oli yhteensä 24 ja kylvö oli puoli pannia tangolle.

Talo I
Tässä täyden manttaalin ja viiden tangon talossa isännöi Jussi Grelssinpoika -1540-1556. Mikko Jussinpoika 1557-1562, Heikki Markunpoika Nenä 1563-1581. Talo jäi verohylyksi. Jussi Heikinpoika viljeli sitä 1583-1595 ja Esko Pietinpoika 1601-1621, sitten talo autioitui. Vuonna 1647 se läänitettiin yhdessä naapuritalon kanssa kapteeniluutnantti Kristian Neumannille, joka muodosti niistä säterikartanon. Vuodesta 1663 lähtien se kuului hovioikeudenasessori Mårten Schillingille. Peruutettiin kruunulle 1673. Oli kirjuri Kepleruksen ratsutila vuodesta 1684 lähtien. Kruununvouti Henrik Gardeling asui siellä 1701-1707, Krister Matinpoika viljeli taloa vuodesta 1708 eteenpäin. Vuodesta 1701 talo oli Maskun komppanian ratsutila nro: 114.

Talo II
Tämän puolen manttaalin ja kahden tangon tilasti omisti Escil Tawast v. 1540. Perttu Eskonpoika asui sitä -1557-1563, Niclas Heikinpoika Kitu 1569-1583, Markku Niklaksenpoika Kitu 1584-1599. Tällöin talo autioitui ja liitettiin naapureihin.

Talo III
Tämän täyden manttaalin ja viiden tangon tilan omisti Thomas Staffansson v.1540. Pieti Filpunpoika isännöi -1556-1572, Dionysius Simonpoika 1573-1593, Matti Nisiuksenpoika 1595-1616 ja Tuomo Pietinpoika 1621-1632. Sitten talo autioitui ja läänitettiin yhdessä ed. kanssa Neumannille ja liitettiin hänen säterikartanoonsa.

Talo IV
Tätä entistä tuomiokirkon prebendatilaa viljeli Esko Heikinpoika Korppi -1556-1581, Erkki Eskonpoika Korppi 1582-1605 ja Tuomo Simonpoika 1606-1616.
Vuonna 1577 lahjoitti kuningas Juhana III molemmat entiset tuomiokirkon prebendatilat Askalasta ikuisiksi ajoiksi aviottomalle pojalleen Julius Gyllenhielmille ja tämän perillisille. Vuodesta 1581 lähtien tilat kuuluivat Pontus de la Gardielle, joka oli v. 1580 solminut avioliiton Juhana III:n aviottoman tyttären Sofia Gyllenhielmin kanssa. Pontukselta tilat peri hänen tyttärensä Brita de la Gardie, joka omisti Sauvon Tapilan kartanon. Ne pysyivät Tapilan alaisina lampuotitiloina vuoteen 1668, jolloin Tapilan valtiatar, rouva Katarina Oxenstierna lahjoitti ne voudilleen Antti Söyringinpojalle. Peruutettiin kruunulle 1683.
Niku Sipinpoika viljeli taloa 1620-1639, Matti Nikunpoika 1642-1660, Jussi Erkinpoika 1662-1669, Antti Söyringinpoika 1670-1674, Jussi Eskonpoika 1675-1695 ja varusmestari Matti Martinpoika 1696-1700. Vuodesta 1701 lähtien talo oli Maskun komppanian ratsutila nro:115. Vuonna 1708 taloon muutti sotatuomari (auditööri) Sven Ramberg perheineen, mutta hän lähti sotaan ja joutui vangiksi, ja hänen vaimonsa kuoli maaliskuussa 1709 suureen köyhyyteen, koska oli jäänyt ilman lampuotia.

Talo V
Toista entistä tuomiokirkon prebendatiloista viljeli Simo Heikinpoika Korppi -1556-1583, Mikko Korppi 1584-1590, Martti Jussinpoika 1593-1608, Martti Laurinpoika 1616-1630, Heikki Jaakonpoika 1631-1643, Tuomo Antinpoika 1646-1652, Esko Jussinpoika 1658-1659, Esko Kreunpoika 1660-1675, Jaakko Martinpoika 1677-1686 ja Matti Jaakonpoika 1687-1692. Sitten talo jäi autioksi. Vuonna 1713 siellä asui verovouti Matti Kalma, joka sittemmin toimi nimismiehenä venäjänvallan aikana

Evainen

Ensimaininta on vuodelta 1476, jolloin Evaisten Lars (Laurentz Evost) oli lautamiehenä käräjillä. Vuonna 1540 täällä oli täyden manttaalin ja 12 tangon yksinäistalo. Kylvö oli puoli aamia tangolle.
I
Lauri Pietinpoika omisti talon v. 1540 ja hänet mainittiin lautamiehenä v. 1551. Sitten talo jakaantui kahdeksi. Toisessa isännöi Pieti Laurinpoika Juti  -1556-1578, hänen leskensä Pirjo 1579-1581 ja Brusius Pietinpoika 1582-1606. Sitten talo autioitui ja liitettiin naapuriin.
II
Toisessa isännöi Matti Laurinpoika -1556-1578, hänen leskensä Margareta 1579-1581, Markku Matinpoika 1582-1622, Staffan Jaakonpoika 1625-1627, hänen leskensä Agnes Martintytär 1629-1639, Jaakko Tapaninpoika 1643-1645, Markku Tapaninpoika 1646-1670, Mikko Tapaninpoika 1677-1693 ja Antti Mikonpoika vuodesta 1694 isoon vihaan.

Hanhijoki

Ensimaininta on vuodelta 1404. Vuonna 1411 olivat Hanhijoen Jaakko ja Jussi kaupanvahvistajina käräjillä. Vuonna 1477 Hanhijoen Heikki oli kaupanvahvistajana. Vuonna 1540 kylässä oli kaksi puolen manttaalin ja kuuden tangon taloa. Kylvö oli puoli aamia tangolle.
I
Toisessa talossa isännöi Heikki Jussinpoika eli "Silta-Heikki" 1540-1572 ja Tuomo Heikinpoika 1573-1607. Hän oli Paimion nimismiehenä kahteen otteeseen, v. 1585-1592 ja 1596-1599. Pentti Tuomonpoika isännöi 1608-1627. Hänkin oli kahdesti nimismiehenä v. 1606-1608 ja 1643-1647. Martti Pentinpoika isännöi 1628-1639. Hänen aikanaan talo meni verohylyksi ja joutui kruunulle, joka käytti taloa sotaväen tarpeisiin. Aune, sotamiehen vaimo, viljeli taloa 1645-1651, Grels Martinpoika 1652-1661. Heikki Jaakonpoika 1663-1694 ja Martti Heikinpoika vuodesta 1695 isoon vihaan.
II
Toisen talon omisti Heikki Martinpoika v. 1540. Matti Heikinpoika isännöi 1557-1569, Mäki-Heikki 1571-1580, Simo Antinpoika 1581-1588, hänen leskensä Pirjo Martintytär 1589-1607 ja Lauri Simonpoika 1608-1627. Hän möi talon kirkkoherra Jakob Florinukselle, mutta parin vuoden kuluttua se siirtyi kruunulle, joka käytti sitä sotaväen tarpeisiin. Yrjö Pertunpoika viljeli taloa 1629-1634, Simo Knuutinpoika 1638-1669. Hän istui säännöllisesti lautamiehenä 1645-1669. Talo autioitui, ja hänen leskensä Aune kuoli kerjäläisenä 1676. tuomo Jaakonpoika otti talon viljelykseen ja viljeli sitä 1683-1707 ja hänen vävynsä Heikki Heikinpoika vuodesta 1708 eteenpäin.

Iso-Preitilä

Vuonna 1540 oli kylässä kaksi puolen manttaalin taloa. Kummankin tankoluku oli kuusi. Kylvö oli puoli pannia tangolle.
I
Matts Eskonpoika Breid omisti puolen manttaalin talon 1540-1578. Hän oli nimismiehenä vuosina 1564-1566 ja 1571-1574, ja hän omisti myös Kiusalan yksinäistalon. Heikki Matinpoika isännöi 1579-1580 ja Erkki Matinpoika 1581-1583. Hän oli nimismiehenä vuosina 1577-1584. Martti Erkinpoika isännöi 1586-1605. Noin 1589 liitettiin naapuritalo hänen taloonsa, joten tämä käsitti nyt koko kylän. Simo Erkinpoika isännöi 1604-1622. Hän oli nimismiehenä 1609-1610.
1620-luvulla talossa esiintyi kaksi isäntää rinnan: Grel Martinpoika ja Erkki Martinpoika. Näin talo jakaantui kahtia.

Valkiapää:
Grels Martinpoika isännöi 1621-1634. Hän palveli ratsumiehenä, yleni luutnantiksi ja kuoli Saksan sodassa. Hänen leskensä Malina Henrikintytär, joka oli kirkkoherra Henrik Martinpojan tyttäriä, emännöi 1636-1642. Martti Kreunpoika isännöi 1643-1644, hänen lankonsa Jussi Niilonpoika 1643-1650. Talo oli köyhtynyt, eikä enää suorittanut ratsupalvelua, vaan joutui kruunulle. Simo Eskonpoika viljeli 1654-1652, Heikki Yrjönpoika 1656-1659, hänen leskensä Marketta 1660-1662, tämän uusi aviomies Perttu Matinpoika 1663-1668, Heikki Matinpoika 1669-1679. Jaakko Heikinpoika 1681.1710 ja Jaakko Jaakonpoika vuodesta 1712 isoon vihaan.

Valkiapää joutui v. 1667 hovioikeudenasessori Erik Rosendalin rälssiksi, mutta peruutettiin kruunulle v. 1683.

Iso-Heikkilä:
Erkki Matinpoika isännöi 1622-1638. Hän otti rakentaakseen Paimion Isonsillan ja istui säännöllisesti lautamiehenä 1630-1637. Hänen leskensä Marketta Matintytär piti taloa 1639-1642, tämän uusi aviomies Martti Yrjönpoika isännöi 1643-1658 ja Heikki Erkinpoika 1660-1690. Hän istui säännöllisesti lautamiehenä 1665-1691. Yrjö Martinpoika isännöi 1691-1697, hänen leskensä Elina 1698-1699, tämän uusi mies Heikki Tuomonpoika vuodesta 1700 isoon vihaan. Vuonna 1704 luovutettiin Iso-Heikkilä ratsumestari Henning Grassille ja tämän perillisille korvaukseksi häneltä sekä tässä läänissä että Uudenmaan läänissä sotaväen tarpeisiin otetuista ostotiloista.

II
Jaakko Eskonpoika omisti puolen manttaalin talon -1540-1578, Yrjö isännöi 1579-1585 ja Heikki Markunpoika 1586-1588. Tämän jälkeen talo liitettiin naapuriin. Nimensä lienee Iso-Heikkilä saanut Heikki Erkinpojasta, joka isännöi siellä 30-vuotta vuosina 1660-1690. Valkiapään nimen synty jäänee selittämättä...

Juntola

Vuonna 1540 tämän puolen manttaalin yksinäistalon omisti Jussi Heikinpoika. Tankoluku oli 12 ja kylvö oli neljännespanni tangolle.
Tuomo Jussinpoika isännöi -1556-1566, Jaakko Tuomonpoika 1567.1580, Yrjö Jaakonpoika 1581-1602 ja Tuomo Eskonpoika 1606-1617. Sitten talo jäi täysin autioksi ja pysyi autiona isoon vihaan saakka.
Vuosina 1649-1655 tila oli läänitettynä Halikon Vuorentaan herroilla, mutta palautui neljänneksenperuutuksessa kruunulle.

 Kaila

Kailan talon vanhempi nimimuoto on Kaijala, jota edustavat esim. kirjoitusasut 1540 Kayala ja 1580 Cayala.
Vuonna 1540 kylässä oli kaksi puolen manttaalin ja kuuden tangon taloa. Kylvömäärä oli panni tangolle.

Talo I
Baltazar Pietinpoika omisti talon 1540-1551, Markku Mikonpoika Tavest isännöi siellä 1565-1575, Sipi Heikinpoika 1568-1583, Esko Krämare 1591-1597, Knut Niilonpoika 1599-1617. Hän joutui sotamieheksi ja Heikki Pentinpoika piti taloa 1621-1625. Sitten talo autioitui.
Vuonna 1632 Antti Tuomonpoika otti kylän molemmat autiot talot viljelykseen ja yhdisti ne yhdeksi, jota hän viljeli vuoteen 1639, jolloin hän luovutti sen syytinkiä vastaan Yrjö Knuutinpojalle, joka viljeli taloa vuoteen 1647. Krels Matinpoika viljeli 1649-1673, hänen vävynsä Sigfrid Urbanuksenpoika 1674-1710. Hän istui säännöllisesti lautamiehenä 1685-1699. Heikki viljeli taloa vuodesta 1712 eteenpäin. Vuodesta 1701 Kaila oli Maskun komppanian ratsutila nro: 116.

Kailan ratsutila asutuksen yleisluettelossa 1674-1693

Sigfrid Urbanuksenpojasta Kaila suku katsoo ensimmäisiksi esi-isikseen, josta muodostui myöhemmin tunnettu Kailan-suku.
Sigfrid kuollut välillä 1710 - 1711. Isäntä. Sipi tuli Kailan taloon vävynä ja sai isännyyden vuosille 1674-1710. Hän oli myös Paimion lautamiehenä 1685-99. Asumaton Paimion Immaisten talo yhdistettiin Kailan tilaan 1703. Ruttoepidemia 1710-11 oli talolle vaikea. Ensin kuoli Sipi, sitten hänen vaimonsa Liisa ja kaksi poikaansa. Henkiin jäi vain kolme talon tytärtä. - Puoliso - Puoliso Liisa Rekontytär Kaila. Kuollut välillä 1710 - 1711.


Talo II
Toisen Kailan kylän talon omisti Knuutti Pietarinpoika 1540. Heikki Knuutinpoika isännöi taloa -1556-1566, Jussi Heikinpoika 1571-1580, Erkki Markunpoika Skraatari 1586-1611 ja Yrjö Erkinpoika 1611-1622. Sitten talo autioitui ja liitettiin yhteen naapurin kanssa.

Kaimala

 Ensimaininta on vuodelta 1476, jolloin Kaimalan Matti (Matts Kajmala) oli lautamiehenä käräjillä. Vuonna 1540 oli kylässä kaksi täyden manttaalin ja kuuden tangon taloa. Kylvö oli puoli pannia tangolle.
I
Matti Nikunpoika omisti yhden talon v. 1540. Jussi Matinpoika Juti isännöi -1556-1572. Tuomo Jussinpoika Naisi 1573-1621 ja Matti Eskonpoika Lång 1625-1628. Sitten talo autioitui. Erkki Matinpoika Frost yritti ottaa sen viljelykseen v. 1629 ja hänen jälkeensä muut , mutta huonolla menestyksellä. Vasta Tuomo Pentinpoika onnistui, ja hän viljeli sitä 1656-1677 ja hänen vävynsä Josef Yrjönpoika 1677-1701. Tuolloin hänet otettiin sotamieheksi ja talo jäi autioksi. Vuonna 1706 se annettiin kihlakunnantuomari Henning Johan Grassille korvaukseksi sotaväen tarpeiksi otetuista tiloista.

II/ 1
Matti Mikonpoika omisti toisen talon v. 1540. Hänen talonsa jakautui sitten kahtia, ja toisessa puoliskossa isännöi Matti Eskonpoika -1556-1580, Jaakko Sipinpoika Kurki 1581-1590, Heikki Tavest (Tawast?) 1591-1595, Erkki Tavest l. Erkki Suutari 1597-1600, Tuomo Tuomonpoika 1601-1602 ja Matti Antinpoika 1608-1617. Sitten talo jäi autioksi. Vuosina 1606-1622 se mainittiin Piikkiön Linnunpään alaiseksi.
II/ 2
Toisessa puoliskossa isännöi Jaakko Eskonpoika 1557-1577, Yrjö Martinpoika Satuli 1579-1603 ja Matti Yrjönpoika Purha. Sitten talo jäi autioksi.

II
Heikoisten Sakari Simonpoika otti molemmat puoliskot autioista viljelykseen ja viljeli niitä 1629-1634, Jaakko Sakarinpoika 1635-1642 ja Perttu Laurinpoika 1643-1650. Nyt talo autioitui 30 vuodeksi. Jaakko Antinpoika viljeli sitä 1694-1699, Jaakko Yrjönpoika 1700-1712 ja Jaakko Jaakonpoika vuodesta 1713 isoon vihaan.

Kaistila

Tämä vanha rälssitila oli vuoden 1530 perinnönjaossa tullut Christer Pedersson Jägerhornin osalle. Vuonna 1563 se mainittiin kuuluvaksi Hevonpään Cecilia rouvalle, ja vuodesta 1586 se oli Spurilan alainen. Vuonna 1680 Spurilan Hebla rouva ja hänen poikansa kapteeni Johan Jägerhorn möivät tämän allodiaalisäterin maaherra Karl Falkenbergille.
Lampuodit vaihtuivat 1500-luvulla taajaan. Erkki Tuomonpoika Suuruskuppi viljeli taloa 1588-1611, Tuomo Erkinpoika 1621-1628, Antti Sipinpoika 1629-1643, Yrjö Antinpoika 1645-1647, hänen veljensä Sipi Antinpoika 1649-1652, hänen veljensä Iisakki Antinpoika 1656-1671, tämän leski Margareta 1672-1679, Matti Matinpoika 1688-1712 ja Erkki Heikinpoika vuodesta 1713 isoon vihaan.

Kaivoinen

Ensimaininta on todennäköisesti vuodelta 1385, Jolloin Nickas Kaivoistenpoika /Niclis Kawoysispoyka) oli kaupanvahvistajana Räpälässä.
Vuonna 1540 tämä täyden manttaalin ja 12 tangon yksinäistalon omisti Pieti (Petrus) Jussinpoika. Kylvö oli puoli pannia tangolle.
Yrjö Pietinpoika isännöi talossa -1556-1577, Erkki Martinpoika Juutas 1579-1580, Kleme Markunpoika 1590-1596 ja Sipi Klemenpoika 1599-1604. Sitten talo autioitui kokonaan. Vuonna 1631 mainittiin, että pellot ovat metsittyneet ja rakennusten sijat tuskin näkyvät.
Vuosina 1649-1655 Kaivoinen oli läänitettynä Halikon Vuotentaan herroille, Arvid ja Gustaf Hornille, mutta palautui kruunulle neljänneksenperuutuksessa.
Heikki- muurari asui siellä 1659-1669 ja hänen leskensä Saara vuoteen 1676. Jussi-suutari asui 1702-1708.

Kajanoja

Oli täyden manttaalin ja 12 tangon yksinäistalo. Kylvö puoli aamia tangolle.
Esko Jussinpoika isännöi talossa -1540-1551 ja Jaakko Eskonpoika 1553-1590. Hän istui säännöllisesti lautamiehenä 1553-1581 ja vuonna 1578 hänet mainittiin kirkonisäntänä. Simo Tuomonpoika isännöi 1591-1595, Walborg Supalt 1596-1597 ja Yrjö Heikinpoika 1598-1605. Talo joutui verohylkynä kruunulle.Pentti Yrjönpoika Frost , entinen Turun linnan profossi, viljeli taloa 1606-1628. Sitten Toikkalan kruununvouti Christer Simonsson osti talon, alkoi suorittaa ratsupalvelua, asui siellä 1635.1637, viljelytti sitä välillä lampuodeilla ja muutti uudelleen asumaan vuonna 1658 ja asui siellä suunnilleen vuoteen 1661.
Keski-Kalevan Agnes Laurintytär käräjöi 1620- ja 1630 luvulla toistamiseen Kajanojasta väittäen olevansa miesvainajansa Heikki Sipinpojan jälkeen talon laillinen perijä. Tämän vanhemmat olivat kuolleet ruttoon v. 1602, eikä silloin vielä alaikäinen Heikki ollut pystynyt pitämään taloa, joka sitten oli joutunut aivan vieraisiin käsiin, Pentti Yrjönpoika Frostille. Oikeus totesi kuitenkin, että koska Heikki Sipinpojat perilliset eivät ajoissa olleet vaatineet taloa itselleen, vaan olivat antaneet Pentti Frostin viljellä sitä, ei asialle näin pitkän ajan kuluttua ollut enää mitään tehtävissä, vaan he olivat menettäneet perintöoikeutensa siihen.
Christer Simonsson möi Kajanojan vuonna 1663 Clement Sigfridinpojalle 120 kuparitaalarista ja jäi itse eläkevaariksi taloon.
Jussi Laurinpoika viljeli taloa 1664-1671. Häneltä sen osti katselmuskirjuri Christen Henriksson ja viljeli sitä 1672-1679. Niclas Jacobsson viljeli 1681-1684, Crister Jacobsson 1688-1708 ja Matti Filpunpoika vuodesta 1710 isoon vihaan.
1550-luvulla muodostui kylään toinenkin talo, jossa isännöi Simo -1556 ja Paavo Simonpoika 1557-1568, mutta tämän jälkeen se jälleen liittyi naapuriin.

Kaleva

Vuonna 1540 oli Kalevan kylässä neljä puolen manttaalin taloa, joiden omistajina olivat Mårten Fransson (Martti Franssinpoika), Matts Larsson (Matti Laurinpoika), Matts Sigfridsson (Matti Sipinpoika) ja homas Escilsson (Matti Eskonpoika). Maata oli Martilla neljä tankoa, Matti Laurinpojalla kahdeksan tankoa, Matti Sipinpojalla ja Tuomolla kummallakin kuusi tankoa. Kylvö oli puoli pannia tangolle.

1500-luvulta lähtien oli Kalevalla kaksi kylää Ali-Kaleva eli Markkula ja Keski-Kaleva.

Ali-Kaleva 1

Matti Sipinpoika isännöi talossaan -1540-1560, Matti Markunpoika 1563-1576, Heikki Matinpoika 1577-1606, Sipi Heikinpoika 1607-1621, Brusius Sipinpoika 1622-1643 ja Staffan Brusiuksenpoika 1645-1686. Hänen. aikanaan talo oli ajoittain ns. verohylky ja joutui kruununtilaksi. Heikki Tapaninpoika viljeli taloa vuodesta 1687 isovihaan asti. (isoviha 1713-1721. https://fi.wikipedia.org/wiki/Isoviha ). Ennen isojaon aikaa Ali-Kalevan Markkulan kokonaispinta-ala oli, kun naapuritalotkin oli yhdeksi taloksi taas yhdistetty noin 685 ha.

Paimion Ala-Kalevan Ylimarkula 2000-luvun alussa

Asutuksen yleisluetelo Paimio Kaleva 1560-1579

Ali-Kaleva II

Tuomo Eskonpojan talossa isännöi Matti Tuomonpoika -1556-1558, Jaakko Tuomonpoika Monka 1559-1588, Paavo Jaakonpoika Monka 1589-1632. Hänen aikanaan talo oli ajoittain verohylkynä ja joutui kruunulle. Edellisen vävy Niclas (Niku) Martinpoika Monka viljeli taloa 1629-1643 ja Martti Nikunpoika 1645-1672. Hän joutui sotamieheksi ja kuoli Riikassa. Talo autioitui. Paimion kappalainen Arvid Florinus sai sen haltuunsa vuonna 1679, ja hänen väkensä viljeli tilaa 1687-1692. Sen jälkeen talo jäi autioksi ja liitettiin naapuriin eli Ali-Kaleva yhteen.

Paimion Ala-Kalevan Ali-Markula

III

Ala-Kalevalla oli vielä kolmas talo, jossa isännöi Sigfrid Matinpoika -1556-1579. Tämän jälkeen talo liitettiin myös naapureihin.

1700-luvulle tultaessa koko Ali-Kaleva oli yhtynyt yhdeksi taloksi. Kylän toinen nimi, Markula mainittiin ensikerran v. 1602. Nimi on saatu jonkun Markku-nimisen isännän mukaan ennen vuotta 1540.

Keski-Kaleva 1

Martti Franssinpojan talossa isännöi Heikki Martinpoika Joroi -1556-1585, Lauri Heikinpoika Joroi 1586-1599. Gertrud Joroi 1600-1604, ja Tuomo Eskonpoika Kippa 1608-1617. Sitten talo jäi autioksi. Vuonna 1639 Paimion kappalainen Mattias Florinus otti viljeltäväkseen koko Keski-Kalevan, jossa hänen appensa, kirkkoherra Henrik Martinpoika oli aikaisemmin asunut. Hän piti sitä pitkään autiona ja vain vuosina 1665-1678 viljelytti maita kahtena lampuotitilana, mutta siten ne jäivät autioiksi ja pysyivät autioina isovihaan asti.

Keski-Kaleva II

Matti Laurinpoika Kurittu isännöi talossaan vuoteen 1595 ja Esko Paavonpoika Kurittu eli Esko Suutari 1596-1603. Sitten talo autioitui ja liitettiin naapureihin.

Asutuksen yleisluettelo 1620-1639 Keski-Kaleva

Keski-Kaleva III

Kolmatta taloa viljeli Pieti Jaakonpoika Kauttu 1559-1576, Matti Prusa 1577-1579 ja Erkki Heikinpoika Joroi 1581-1603. Sitten talo jäi autioksi. (lähde: Paimion historia 1973)

Ala-Kalevalla eli Markula oli 1700-luvulla kruununtila, joka halottiin 1750-luvun puolivälissä Juho Heikinpojan ja Tuomo Sipinpojan kesken. Edellisen talo oli Ylimmäinen, jonka vuonna 1797 osti perinnöksi Juho Juhonpoika. 1800-luvun jälkipuoliskolla talo oli nimelään Yli-Markula. Alimmaisen osti perinnöksi niinikään 1797 Juho Heikinpoika. Myöhemmin talon nimenä oli Ali-Markula.

Keski-Kaleva oli alkujaan ollut yksinäistalo, mutta ratsutiloja muodostettaessa se oli jaettu eri ratsutiloille vahvistukseksi siten, että Tomeron Isotalo sai puolet tilaa ja toinen puoli jaettiin Siililän kylän seitsemälle eri talolle. Isojaon yhteydessä Keski-Kaleva kuitenkin jaettiin viiteen osaan nimittäin Tomeron, Siililän Keskikylän, Tuomolan, Prusilan ja Uotilan osiin.  Alakaleva taas halottiin Tupimäeksi ja Alitaloksi vuonna 1786. Ylikaleva eli Koski oli yksinäistila, joka autioiduttuaan liitettiin Taatilan kahden ratsutilan vahvistukseksi ja jouui yhdysviljelykseen mainitun kylän talojen kanssa.

Kaljala

Oli täyden manttaalin ja 12 tangon yksinäistalo v. 1540. Kylvö oli puoli pannia tangolta.
Tuomo Jussinpoika isännöi talossa -1540-1565, Simo Tuomonpoika 1567-1581, Simon Eskonpoika Korppi 1582-1594, Matti Simonpoika 1594-1610, Knut Simonsson 1615-1628 ja Lars Simonsson 1629-1631. Hän alkoi suorittaa ratsupalvelua. Tomas Simonsson isännöi siellä 1632-1643 ja Simon Tomasson 1645-1647.
Hovioikeudenasessori Wilhelm von Ulrich osti Kajalan rälssitilakseen vuonna 1649. Vuonna 1678 se joutui maaherra Karl Falkenbergin haltuun ja peruutettiin kruunulle vuonna 1695.
Tilaa viljeli Sigfrid Simonpoika 1649-1652, Lars Clementsson 1656-1665, Jacob Sigfridsson 1667-1670, ja Simon Simonsson 1671-1710. Hän istui säännöllisesti lautamiehenä 1688-1711. Matts Tomasson viljeli taloa vuodesta 1712 isoon vihaan.

Kamparla

Vuonna 1540 kylässä oli kolme täyden manttaalin taloa. Tankoluku oli yhteensä 24 ja kylvö oli puoli pannia tangolle.
I
Jaakko Porvari omisti 11 tangon talon vuonna 1540. Perttu Laurinpoika isännöi siellä -1556-1561, Markku Laurinpoika 1663-1685 ja hänen leskensä Gertrud 1586. Talo autioitui ruton takia ja joutui kruunulle. Esko Martinpoika viljeli sitä 1600-1632 ja Mikko Eskonpoika 1637-1652. Sitten talo autioitui. Paimion nimismies korjasi niityltä heiniä, ja sonottiin matkamiesten juhtien syövän niityt ja pellot, koska kylä oli maantien varressa.Simo Jaakonpoika viljeli taloa 1670-1677 ja Esko Kreunpoika 1678-1685. Sitten se jäi uudelleen autioksi ja pysyi autiona isovihaan saakka.
II
Jaakko Heikinpoika isännöi kuuden tangon talossaan -1540-1574, Sigfrid Jacobsson 1575-1606 ja Brusius Sigfridsson 1607-1608. Sitten talo autioitui ja joutui kruunulle. Mickel Sigfidsson viljeli sitä 1615-1625. Hän Joutui sotamieheksi ja talo jäi autioksi 20 vuodeksi. Esko-räätäli viljeli sitä 1656-1659, Sigfrid Rasmuksenpoika 1660-1664 ja Jöran Mickelsson 1665-1682. Hän menetti karjansa pahaan tautiin, eikä saanut taloa enää jaloilleen, vaan se autioitui ja pysyi autiona isovihaan saakka.

III
Paavo Matinpoika isännöi seitsemän tangon talossaan vuonna 1540. Matti Paavonpoika 1557-1598 ja Bertil Matinpoika 1599-1621. Sitten talo jäi autioksi ja liitettiin naapureihin.
1690-luvulta lähtien koko Kamperla oli autiona ja pysyi autiona isovihan yli.

Karppala

Karppala kuului samaan kylään Sievolan kanssa ja oli tämän kanssa samassa sarkajaossa.
Vuonna 1540 tämä täyden manttaalin ja kahdeksan tangon talon omisti Erik Sigfridsson. Sigfrid Eriksson Liukoi isännöi siellä -1556-1568, Esko Laurinpoika 1569-1571, Matti Pietinpoika Kitu 1574-1578, Erkki Matinpoika 1579-1617. talo jäi verohylyksi . Matti Erkinpoika viljeli sitä 1621-1639 ja alkoi suorittaa ratsupalvelua. Hänen vävynsä luutnantti Heikki Erkinpoika Holli, Joka oli palvellut Karppalan ratsumiehenä 12 vuotta, vaihtoi vuonna 1652 Karppalan Aron Yrjö Jaakonpojan omistamaa Aron Paltan taloa vastaan.
Yrjö Jaakonpoika viljeli Karppalaa 1652-1661, Tuomo Grelsinpoika 1663-1666, Yrjö Heikinpoika 1667-1677, Hannu Martinpoika 1678-1684, Jaakko-lampuoti 1686-1690 ja Lauri Yrjönpoika 1691-1695. Porvari Christer Jöransson Karppa omisti talon vuodesta 1685 ja viljelytti sitä lampuodeilla. Matti Sipinpoika viljeli taloa 1702-1710 ja Matti zMatinpoika vuodesta 1712 eteenpäin.
Vuodesta 1701 Karppala oli Halikon komppanian ratsutila nro:2

Kasvala

Kasvala oli rälssitalo. Vuonna 1563 mainittiin omistajiksi Sigfid Pedersson , vuonna 1565 Uskelan Fulkkilan valtiatar, Anna Hansdotter Starck. Vuosina 1571-1584 Kasvalan omisti Gabriel Sigfridsson, aatelismies, joka ajoittain asuikin siellä. Vuonna 1587 mainittiin omistajaksi Thomas Hensriksson Starck, Paraisten Stor-Mälön herra, vuonna 1589 Mickel Påvelsson Munck af Fulkkila (aateloituna), Vehmaan Nuhjalan herra. Hänen vaimonsa Margaretha Thomasdotter Starck  oli Thomas Henrikssonin täti. Margareta jäi leskeks.i  seuraava omistaja Herman Jacobsson n. 1601-1610, lienee ollut hänen uusi miehensä.
Hans Mickelsson Munck af Fulkkila, Käkisalmen linnanpäällikkö, mainittiin omistajaksi vuonna 1615. Hänen sisarensa Elina Mickelsdotter Munck af Fulkkila oli naimisissa Spurilan herran Christer Claesson Jägerhorn af Spurilan kanssa. Nähtävästi Elina rouvan myötäjäisinä Kasvala tuli Spurilan alaiseksi n. vuosiksi 1618-1638.
Hans Mickelsson Munck af Fulkkilan sisar Brita Munck af Fulkkila omisti Kasvalan 1639-1647. Hänen puolisonsa oli ollut majuri Samson de la Motte. Heidän poikansa evestiluutnantti Carl de la Motte, Sääksmäen Lahisten herra, omisti Kasvalan vuosina 1649-1654 ja sen jälkeen hänen perillisensä. Hänen vävynsä majoitusmestari Gustav Ållongren panttasi aluksi tilan hovioikeudenasessori Mikael Gyllenstolpelle 100 taalarista hopearahaa ja möi sitten hänelle vuonna 1669 330 hopeataalarista. Lainhuudatus toimitettiin Paimion käräjillä vuonna 1671, ja siitä huolehti asessorin kuoltua hänen poikansa, kirjastonhoitaja Samuel Gyllenstolpe.
Kasvala Joutui sitten tämän sisaren Sofia Gyllenstolpen haltuun, jonka puoliso, kapteeni Henrik Henriksson Silfversvan, Espoon Kvisbackan herra, mainittiin Kasvalan omistajana vuosina 1681-1709. tämän jälkeen sen omisti Sofia-leski isoonvihaan saakka.
Esko Laurinpoika viljeli taloa 1563-1570, Matti Eskonpoika Kurki 1571-1576, Erkki Tuomonpoika Ripakka 1587-1593 ja Yrjö Poika 1594-1599. Knuutti Pietinpoika viljeli 1634-1647, Sigfrid Markunpoika 1649-1674, Clement Matinpoika 1674-1697 ja Antti Clemenpoika 1698-1701. Talo jäi välillä autioksi. Kun Pieti Matinpoika otti sen uudelleen viljelykseen, myönnettiin hänelle seitsemän vuoden verovapaus. Pieti Matinpoika viljeli 1708-1712 ja Matti Pietinpoika vuodesta 1713 eteenpäin.

Kinkka

Ensimaininta on vuodelta 1464, jolloin Kinkan Jussi Uotinpoika (Jusse Olson aff Kynka) oli katselmusmiehenä paimiolaisten ja lietolaisten rajariidassa.
Vuonna 1540 kylässä oli yksi verotalo ja yksi rälssitalo. Kummalakin oli puoli manttaalia ja kuusi tankoa. Kylvö puoli pannia tangolle.
Norrgård, verotalo oli maksanut flöte-veroja. Vuonna 1540 sen omisti Sipi Uotinpoika. Jaakko isännöi siellä v. 1566, Filppu Tuomonpoika 1572-1575, Matti Leipä 1576-1577 ja Tuomo Heikinpoika 1578-1581. Sitten talo autioitui, ja Hevonpään herra, Henrik Nilsson otti sen viljelykseen. Tila oli Hevonpään alaisena n. vuoteen 1600 ja sen jälkeen Lopen kartanon alaisena noin vuoteen 1683, jolloin se peruutettiin kruunulle. Talo oli pitkät ajat autiona. 1660-1670 luvuilla sitä viljelivät lampuodit, jotka vaihtuivat taajaan. Perttu Laurinpoika viljeli sitä 1688-1697, Gabriel Jaakonpoika 1698-1707 ja Yrjö Samuelinpoika vuodesta 1708 isoon vihaan.

Södergård oli vanha rälssitalo. Vuoden 1530 perinnönjaossa se tuli Hevonpään herran, Krister Pietarinpoika Jägerhornin osalle. Hevonpäälle se kuului vuoteen 1565, jolloin se siirtyi Spurilan ja Lopen kartanoiden alaiseksi. Vuonna 1695 kapteeni Johan Jägerhorn panttasi talon luutnantti Henrik Johan Rosenlewille, josta sittemmin tuli hänen vävynsä. Tämä panttasi sen edelleen v. 1697 piispa Johannes Gezeliukselle. Vuosina 1708-1709 talo tarjottiin ostettavaksi. Uudeksi omistajaksi tuli rouva Margareta Elisabet v. Rohr, asessori Krister Rosenmullerin leski.
Taloa viljeli Tuomo -1556-1558, Heikki 1559-1563, Matti 1564-1566, Sipi Katava 1569-1580, Filppu Jaakonpoika Karhu 1584-1611, Erkki Filpunpoika 1615-1624, Filppu Heikinpoika 1625-1631 ja Esko Laurinpoika 1632-1634. Tämän jälkeen lampuodit vaihtuivat hyvin taajaan. Talo oli ajoittain verohylky, mutta pysyi kuitenkin asuttuna isovihaan saakka.
Talonnimet Norrgård ja Södergård lienevät ruotsinkielisten rälssimiesten antamia. Niiden ikää ei ole arvioitavissa.

Kirnula

Tämä yksinäistalo oli vanhaa rälssiä. Vuoden 1530 perinnönselvityksessä se tuli Hevonpään herran, Krister Pietarinpoika Jägerhornin osalle. Vuosina 1563-1565 tilan omistajiksi mainittiin Spurilan herra, nuori Klaus Kristerinpoika, vuosina 1567-1583 Hakuni Anundinpoika, aatelismies, joka asuikin siellä jonkun aikaa. Vuoden 1586 jälkeen Kirnula oli taas Hevonpään alaisena, omistajina mainittiin Cecilia-rouva 1586-1587 ja sitten hänen poikansa Henrik Nilsson Gyllenhierta. Vuosina 1601-1643 sen omisti hänen sisarensa Valborg Nilsdotter, joka oli Kaarinan Hulkkion valtiatar. Valborg kuoli naimattomana, ja Kirnula palautui Hevonpään alaisuuteen. Vuonna 1682 rouva Katarina Gyllenhierta möi Kirnulan maaherra Karl Falckenbergille.

Jussi Heikinpoika viljeli taloa 1556-1570, Hakuni Anundinpoika 1572-1577, Yrjö Laurinpoika 1581-1589, Jaakko Matinpoika 1590-1593, Erkki Ripakka 1595-1598, Sipi Klemenpoika 1599-1603 ja Antti Erkinpoika 1629-1639. Sitten talo jäi autioksi ja pysyi autiona isovihan yli.

Kiusala

Ensimaininta on vuodelta 1404, ja sen mukaan olisi Kiusala erotettu Sattelasta. Vuonna 1540 tämä täyden manttaalin yksinäistalo käsitti 12 tankoa. Kylvö oli puoli pannia tangolle.
Matti Eskonpoika Breid, Ison Preitilän isäntä, omisti talon -1540-1583. Martti Erkinpoika isännöi siellä 1586-1588 ja Heikki Markunpoika 1589-1611. Hänen aikanaan talo joutui verohylyksi. Simo Erkinpoika viljeli sitä 1615-1621, Ison-Preitilän Valkiapään Grels Martinpoika 1625-1627 ja Matti Laurinpoika 1629-1632. Sitten talo jäi autioksi 30 vuodeksi. Luutnantti Carl Jaakonpoika otti sen autiosta viljelykseen ja asui sitä 1666-1683 ja hänen vävynsä Esko Simonpoika 1683-1693. Vistan Pietilän isäntä, Heikki Heikinpoika, viljelytti sitä vuodesta 1699 isovihaan.

Kivinenä

Vuonna 1540 kylässä oli yksi verotalo ja yksi rälssitalo. Kummallakin oli maata kolme tankoa. Kylvö oli kolme neljännespannia tangolle.
I
Puolen manttaalin verotalon omisti Tuomo v. 1540 ja vuonna 1556 siellä isännöi Sipi Tuomonpoika. Hänen poikansa näyttää lukeneen papiksi, sillä herra Paavali Sigfridinpoika isännöi talossa 1557-1585.

I ja II
Vuonna 1584 joutui koko Kivinenä, sekä rälssitalo että verotalo, Spurilan valtiattaren, Anna-rouvan haltuun. Hän sai ne jälkisäädöksellä Elsa Niilontyttäreltä, jota hän oli elättänyt. Vuodesta 1591 lähtien Kivinenä kuului Perniön Teijon herralle, Antti Boijelle.
Lauri Hoffman viljeli taloa 1592-1595, Esko Matinpoika 1595-1601, Matti-kalastaja 1603-1604 ja Uoti Laurinpoika 1605-1608.
Vuodesta 1611 lähtien talot joutuivat taas erilleen.
I
Verotalo pysyi pitkään autiona. Hovioikeudenasessori Vilhelm v. Ulrich osti sen rälssiksi v. 1649 ja vuonna 1678 se siirtyi maaherra Karl Falckenbergille.
Elias Yrjönpoika viljeli taloa 1669-1679, Perttu Yrjönpoika 1683-1691 ja Yrjö Eliaanpoika 1693-1712

II
Rälssitalo kuului Teijon kartanolle vuoteen 1628. Tämän jälkeen se oli Hevonpään alainen ja vuosina 1642-1651 mainittiin omistajiksi sekä Hevonpään että Halkilahden herrat. Meltolan herra, kreivi Gustaf Horn, osti talon v. 1552. Vuonna 1678 maaherra Karl Falckenberg osti sen ja liitti v. 1684 naapuritaloon, jonka hän oli myös ostanut.
Taloa viljelivät Uoti Eskonpoika 1611-1622, Brusius Yrjönpoika 1629-1633, Lauri Brusiuksenpoika 1634-1647, Knut Yrjönpoika 1656-1667, hänen leskensä Liisa 1668-1669 ja Lauri Pietinpoika 1670-1676.

Koivisto

Tämä vanha rälssitalo kuului vuosina 1564-1565 Kemiön Viikin valtiattarelle, rouva Anna Hogenskildille, vuodesta 1571 hänen tyttärelleen, Halikon Joensuun valtiattarelle, Kirstin Krummelle, vuodesta 1621 Halikon Vartsalan herralle, valtaneuvos Gustaf Hornille, vuodesta 1639 jälleen Halikon Joensuun herralle, Karl Hornille, vuodesta 1644 jälkeen Vikin herralle, Klaus Kristerinpoika Hornille. Viikin herrat omistivat tilan tästä eteenpäin. Vuosina 1704-1709 se oli vuokrattuna piispa Johannes Gezeliukselle ja vuodesta 1711 maaherra Johan Stiernstedtille.
Taloa viljelivät Heikki Klemenpoika 1557-1578, Esko Klemenpoika 1579-1580, Mikko Eskonpoika 1581-1608, Antti Mikonpoika 1611-1627, Jaakko Yrjönpoika 1628-1638, Yrjö Antinpoika 1639-1673, Heikki Yrjönpoika 1673-1686, Anna Mikontytär 1687-1697, Matti Tuomonpoika 1698-1699 ja Heikki Sipinpoika vuodesta 1709 eteenpäin.

Korkeakylä

Entisenä Pyhän Henrikin prebendana se oli joutunut kruunulle. Vuonna 1566 mainittiin tankoluvuksi 12 ja kylvöksi kaikkiaan kahdeksan pannia.
Vuonna 1574 kuningas antoi Korkeakylän alipantiksi Halikon Joensuun valtiattarelle, Kirstin Krummelle, mutta vuodesta 1602 sitä jälleen viljeltiin kruunun prebendatilana. Hevonpään Herman Fleming piti kuninkaan luvalla sitä hallussaan noin 1612-1623. Vuosina 1630-1635 sitä piti hallussaan Martin Bock, vuosina 1643-1648 Simo Erkinpoika. Tämä möi talon kapteeniluutnantti, sittemmin ratsumestari, Nils Filipinpoika Nymannille v. 1648. Tämä kuoli 1666. Korkeakylä oli hänen leskensä Elin Reinerin säteritilana vuoteen 1682, jolloin se peruutettiin kruunulle. Vuodesta 1694 se oli Maskun komppanian korpraalin virkatalo.
Taloa viljelivät Tapani -1556-1557, Rasmus Martinpoika 1558-1580, hänen leskensä Maliina 1581-1583, Matti Rasmuksenpoika 1584-1621, Erkki Matinpoika 1622-1636, Antti Erkinpoika 1638-1639, Simo Erkinpoika 1643-1647 ja Jussi Tuomonpoika vuodesta 1684 isoonvihaan. Korpraalin vaimo, Liisa, asui talossa vuosina 1701-1713.

Koski

Kylästä käytettiin myös nimiä Koski eli Yli-Kaleva (1589) ja Mäkärinmäki (1608). Vuonna 1540 täällä oli täyden manttaalin yksinäistalo, jonka omisti Martti Franssinpoika. Tankoluku oli 12 ja kylvö puoli pannia tangolle.
I
1550-luvun puolivälissä taloja oli kaksi. Toisessa isännöi Mikko Pietinpoika Mäkäri -1556-1576, Paavo Mikonpoika Mäkäri 1577-1585, Kleme Paavonpoika Mäkäri 1586-1604 ja Lauri Erkinpoika Mäkäri 1608-1626. Sitten talo jäi autioksi.
II
Naapuritalossa isännöi Sipi Matinpoika -1556-1564, Sipi Simonpoika Seppä 1565-1591, Matti Sipinpoika Seppä 1592-1617 ja Matti Antinpoika 1622-1627. Sitten talo jäi autioksi.

I ja II
Niilo Matinpoika yritti ottaa vuonna 1639 molemmat talot autiosta viljelykseen, mutta hänellä ei ollut menestystä. Vuonna 1653 koko Koski läänitettiin ratsumestari Otto v. Grothusenille rälssiksi korvauksena jostakin Pirkkalan tilasta ja joistain liivinmaalaisista tiluksista. Hänen kuolemansa jälkeen se oli perillisten hallussa, mutta pysyi edelleen autiona. Vuodesta 1663 se oli hänen vävynsä, kamreeri Engelbrekt Niilonpoika Eneskiöldin ja tämän perillisten säterikartanona. Peruutettiin kruunulle vuonna 1684. Koski oli autioitunut ja pysyi autiona isonvihan yli.

Kyysilä

Vuonna 1540 kylässä oli yksi täyden manttaalin talo, jolla oli maata 12 tankoa, ja kaksi puolen manttaalin taloa, joilla oli 6 tankoa kummallakin. Kylvö oli puoli pannia tangolle.
Isotalo
I
Jussi Pietinpoika omisti täyden manttaalin talon vuonna 1540. Heikki Jussinpoika Puikkari isännöi siellä -1556-1575, Martti Heikinpoika Puikkari 1576-1580 ja Heikki Yrjönpoika 1589-1638. Hän alkoi suorittaa ratsupalvelua v. 1629. Yrjö Heikinpoika isännöi 1639-1680, Yrjö Yrjönpoika 1681-1707 ja Tuomo Sipinpoika vuodesta 1711 eteenpäin.
II
Heikki Matinpoika Hutis isännöi puolen manttaalin talossaan -1540-1577, Matti Hutis 1578-1580, Mikko Fransinpoika Hutis 1581-1597 ja Yrjö Mikonpoika Hutis 1600-1626. Sitten talo autioitui ja sen maat liitettiin Isoontaloon.

Kappa, Tuomo Matinpoika omisti puolen manttaalin talon vuonna 1540. Matti Tuomonpoika Kappa isännöi siellä -1556-1578 ja Pieti Matinpoika Kappa 1579-1604. Välillä talo oli verohylkynä. Pieti Heikinpoika Kappa viljeli 1606-1643 ja Erkki Pietinpoika 1645-1676. Hänen aikanaan talo oli 16 vuotta verohylkynä ja joutui kruunulle. Grels Erkinpoika viljeli 1677-1700. Hän joutui sotamieheksi ja talo autioitui. Matti-suutari asui siellä 1702-1708.
Hossi, oli olemassa 1550-luvulta alkaen. Pieti Jussinpoika Hossi isännöi siellä -1556-1576, Heikki Pietinpoika Hossi 1577-1602, Pieti Heikinpoika 1603-1612, Lauri Pietinpoika 1615-1645 ja Erkki Laurinpoika 1646-1689. Hänen aikanaan talo oli välillä verohylkynä ja joutui kruunulle. Jaakko Erkinpoika viljeli 1690-1698, Jussi Simonpoika 1698-1708 ja Jussi Sipinpoika vuodesta 1709 eteenpäin.
Vuonna 1704 läänitettiin koko Kyysilän kylä vapaaherra Henning Johan Grassille korvaukseksi häneltä sotaväen tarpeisiin otetuista tiloista.
Talonnimet Kappa ja Hossi ovat peräisin ainakin 1500-luvun jälkipuoliskolta, jolloin ne olivat isäntien liikanimiä. Isotalo oli kylän suurin -1540-1584.

Lähde: Paimion historia 1973, ISBN 851-95108-O-X