Paimion torpista

Asutuksen voimistumiseen ovat osaltaan vaikuttaneet myös torppien perustamiset. Torpparilaitos juurtui pitäjän kartanoiden välityksellä. Vanhastaan oli perintötilallisilla ollut oikeus torpan perustamiseen, mutta he olivat sen ilmeisesti menettäneet, koska myöhemmin vain säätyläisille se oli sallittua. Perintötilallisille oikeus palautettiin vuonna 1743 ja vuonna 1757 kruunutilalliset saivat saman oikeuden. Näin alkoi torppia syntyä sekä talojen lähistölle, että kauempana olevaan korpimaastoon.
Jo vuoden 1712 henkikirjassa on Paimiossa mainittu kaksi Meltolan torppaa, Myllypelto ja Vahalahti. Näiden lisäksi on torppien nimellä kulkevia itsellisten ja mäkitupalaisten mökkejä, asumuksia joista ei maksettu veroa. Myös eräät talot mainitaan torppina, joiksi ne nälkävuosien aikoina olivat vajonneet ja joutuneet ratsutilojen vahvistukseksi. Niinpä Alhokankare mainitaan niittyvahdin torppana. Karhulanpyölin torpassa asui väkkäri Jaakko, Herasniemen torpassa Gabriel niminen väkkäri, Suppalassa asui eräs eukko, Räpälässä itsellinen, Kyysilässä jahdintoitottajan leski. Varsinainen torppa mainitaan tuolloin Lauroisissa ja Rautalhossa, mutta ne olivat asukasta vailla. Torppien perustaminen varsinaisesti pääsi vauhtiin Paimiossa vasta autonomian aikana.

Kartanotorppien nimistä on mainittu Meltolan Myllypelto ja Vahalahti, näiden lisäksi kartanoon perustetut torpat olivat nimeltään Kuivala, Hassahuus, Kujanpää, Rantala, Ylimmäinen Myllypelto, Dahl ja Männistö. Vuonna 1860 Meltolassa mainitaan seuraavat torpat: Myllypelto, Vahalahti, Kujanpää, Hassahuus, Vihtamäki, Kuuskankari, Jänttilä, Sohlbacka, Norrbacka, Nybacka, Uusinaapuri, Palokankari ja Mäkilä.

Viksbergissä oli vuonna 1747 seuraavat torpat: Ristiniittu, Kalastajatorppa, Kujanpää, Räpälän torppa, Hutais ja Valkoja. Muutaman vuoden kuluttua mainitiaan myös Ristniemen, Simolan ja Kulmalan torpat sekä vuonna 1860 Nikula, Ristilä, Frigård ja Hutais.

Loppi-Spurilan torppia olivat Perkonoja, Rajala, Kelu, Ristinketo (Ristilä), Kujanpää, Lumisoja, Karhunpyöli, Leppälä, Herrankartano, Mäkelä, Krinttilä, Katava, Uusitorppa ja Grönroos.

Talonpoikaistalojen torpista mainittakoon nimeltään vanhimmat: Iso-Kuusvuoressa oli Lehtilä, Vuohimäki ja Nummenperä, Lovessa torpat Pietilä ja Takala. Aron Paltan torppa, Ylhäinen, Räpälän Harakkamäki, Pinola ja Kivisilta, Taatilan Kaskenpelto, Kämylä ja Isopuoli, Tanisten Ilola, Tomeron Hannu, Suutari ja Perkiö, Evaisten Kuljula, Tihunkangar ja Nummila, Isoheikoisten Niemi, Portaanpää ja Vainio, Kaljalan Tallpyöli, Karpalan Kivisilta, Kerkolan Ilola, Kevolan Hakala ja Litz, Kivinenän Ristiniittu, Koiviston Mäkilä, Kruusilan Kannisto, Sillanpää ja Hakala, Kruuvaisten Kankari, Nummila ja Isopaltta, Kurjen Mäntylä, Pässilä ja Lumisoja, Laiterlan Mäkilä ja Kurjenvainio, Kyysilän Mäenala ja Mänkärlä, Maljamäen Nummila, Sjösti, Kankari ja Pyöli, Marjavuoren Ristimäki, Laukamäki ja Hakala, Moision Talonketo, Naskarlan Timperi, Oinilan Tiensuu, Peltoalho, Krakasuo, Mäntylä, Haukka ja Kiirula, Pakurlan Ilola, Pappilan Leppämäki, Rukkijoen Alho, Tätilä ja Suola, Sievolan Tangaperi, Siililän Peltola ja Jukkamäki, Sukselan Ojanperä, Pitkäpaltta, Nummenpää, Kankari ja Tepsjunkkari, Toikkalan Uusiniitty, Tupilan Kujala ja Riihilä, Tuuvalan Kraatarpyöli, Kankari ja Mäkilä, Vistan Kärki ja Tallpyöli, Vuolteen Alhokankari, Mustaväljä ja Niemi, Vähä-Heikoisten Vähäkylä.

Lähteet:
Paimion rippikirjat
Paimion historia