Varmaa tietoa ei ole, milloin Paimiossa on alettu viinaa polttamaan. Krouveja Paimiossa on ollut jo katollisena aikana kirkon lähistöillä, Moision ja Räpälän alueilla, ja arvattavasti myös Jaakopin kirkon lähistöllä. Todennäköisesti kartanoiden aateliset omistajat ovat käyttäneet hyväkseen aatelisille myönnettyä oikeutta perustaa kapakoita ja myydä viinaa. Vielä 1700-luvun alussa mainitaan Paimiossa näet Lopen ja Meltolan krouvit. Näiden lisäksi oli tuolloin Skörbäckin, Valkojan, Vistahuussin ja Hassahuussin krouvit, joista viimeksi mainitussa Hassahuussissa eräs lammin pitäjästä kotoisin oleva mies tappoi toisen miehen ja mestattiin hovioikeuden päätöksellä vuonna 1706 Räpälän tien varressa lähellä vanhaa kirkkoa olevalla mestauslavalla. Myöhemmin mainitaan vielä Haukan ja Ilolan krouvit. Vuonna 1780 sanotaan Paimiossa olleen 19 krouvia ja viiden vuoden kuluttua 22. Myös kestikievari palveli krouvina, sillä vuoden 1734 kievariasetuksen mukaan niissä tuli olla matkustajia varten saatavissa "yksinkertaista ja tupla-paloviinaa". Krouvien kukoistuskautta Paimiossa oli aika, jolloin kruunulla oli polttomonopoli. Kun se loppui, kapakoiminen ei enää kannattanut. Vuoden 1787 jälkeen talonväki voi taas saada viinaa omasta polttimosta, mikäli talo käytti hyväkseen 10-vuotista vuokraoikeutta. Tuosta ajasta lähtien kotiviinanpoltto pääsi suurempaan vauhtiin kuin milloinkaan aiemmin.
Jokainen talo oli tavallaan kapakka, sillä viinaa eivät juoneet vain isännät, vaan myös palvelusväki. Palvelijoiden vuosipalkkaan kuului näet myös määrätty annos valmista viinaa tai viinanjyviä tai maata niiden viljelemiseen. Viinaa käyttivät melkein kaikki, naiset jopa lapsetkin. Sitä annettiin lapsille kuivan leivän kostukkeeksi, ja vanhukset nousivat usein yölläkin "viinalle ja leivälle". Tytöt tarjoilivat luhdissaan sulhasilleen "ilolientä" ja polttoaikoina sitä annettiin maistiaisiksi. "Jumfruttain ja korttelittain" viinaa myytiin, vaikka sellaisten määrien myyminen ei luvallista ollutkaan. Viina kuului ajan vaatimuksiin, eikä mitään suurehkoa pitäjän työtäkään toimitettu ilman sitä. Kun kirkkoa tai pappilaa rakennettiin, kuului palkkaan tai urakkahintaan rahan, viljan, juuston ja kakun ohella aina myös määrätty annos viinaa jokaisesta talosta. Pitäjänkokousten pöytäkirjoissa viinaa usein mainitaan ruudiksi, koska sen uskottiin antavan "puhtia" töihin.
Laittomasta viinan -ja oluenmyynnistä esitetään Paimion käräjillä tuon tuostakin kanteita. Vuonna 1723 väitettiin eräiden syytösten ohessa, että salakapakointi oli laajat mittasuhteet saanut elinkeinomuoto sotilaiden ja muun tilattoman väestön keskuudessa. Niinpä sellaisen harjoittajille päätettiin panna 40 hopeataalarin sakko. Kaikesta huolimatta Valkojan sotilastorpassa myytiin olutta Turun markkinoille menijöille, Oinilan Haukassa Paimion Sillankorvassa pidetyssä kapakassa kävi kirkkoväki "ryypyllä", mitä seikkaa pastori J. Wallenius valitti. Nimismiehenkestikievari K. Sevon taas valitti samasta kapakasta, koska hänelle koitui siitä taloudellista vahinkoa, samaa hän sanoi Vistan torpissa harjoitetusta viinan -ja oluenmyynnistä.
Lähde: Paimion historia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.